sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kesä 2016

No hellurei!


Nyt kävi niin, että blogi aukesi piiitkästä aikaa, ja editori kävi ja rankasti piilotti kaikki tekstit lasten syntymien jälkeen. Oon melko tarkka nykyään lasten yksityisyydestä, mutta koitan vaikka palautella tekstejä vähän muokattuna pikkuhiljaa, jos nyt innostun pitämään taas blogia. Nauratti ihan laittaa otsikkoon tuo 2016, kun ei sitä tiedä, kuinka monta vuotta menee ensi postaukseen, eeheheh... 



Joten, mitäs meidän kuulumisista voisi tiivistetysti kirjoittaa? Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet ja ravistelleet meidän elämää, ja asunkin nykyään lasten kanssa itsekseni. Joonas on kuvioissa kyllä mukana, tämä vaan oli tarpeellinen "erätauko" kaikille, kun tilanne oli hankala.  Voisin muuten vaikka tästä asunnosta laittaa kuvia, tää on aivan ihana. Huomenna olisi muutenkin tarkoitus pestä ja puunata koko kämppä, kunhan ajan lapset iskän kanssa tekemään jotain kivaa yhdessä, heh.

Ollaan silti eri asunnoista riippuatta vietetty kaikki kesää yhdessä, mm. mökkeilemällä, veneilemällä ja ihan uiden sekä leikkipuistoja kiertäen. Tänään me oltiin vähän marjastamassa, saaliiksi löytyi vadelmia, metsämansikoita ja mustikoita. Ja mun ihana äitimuori leipoi juuri muutama päivä sitten kerätyistä marjoista  mustikkapiirakkaa, arvatkaa vaan kuka sitä on popsinut napa paukkuen...
Vielä olisi tälle kesälle  suunnitteilla käydä jossain huvipuiston tapaisessa tai ehkäpä Tuurissa isossa muumipuistossa ja tivolissa. 








Ja arvatkaa vaan, kenen elämäm_kova_koulu päättyy? Mustahan tulee pian ihka oikea opiskelija, pääsin nimittäin lähihoitajapuolelle, jee! Askeleen lähempänä siis kätilöä, joka olisi nyt se ykköstoive tulevaisuudelle.

Nauttikaahan kesästä!

8 kommenttia:

  1. Oletteko kuitenkin vielä naimisissa Joonaksen kanssa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ollaan ollaan kyllä! Ainoa muutos tosiaan on eri osoitteet.

      Poista
    2. Onko teidän välit kuitenkin ihan ok vai miksi moinen muutos?

      Poista
    3. Noo on välit ihan hyvät, vaihdellen. Taustalla on niin paljon henkilökohtaista, etten enempää viitsi asiaa availla.

      Poista
  2. Ihanaa olet palannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, toivottavasti vielä vähän säännöllisemmin alkaisi tekstiä tulemaan :D

      Poista
  3. Onko sinulla siis 2vai 3 lasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi lasta löytyypi, esikoinen on heinäkuussa 2012 syntynyt ja kuopus toukokuussa 2014.

      Poista


En julkaise asiattomia, loukkaavia tai pahaa mieltä aiheuttavia kommentteja. Mielipiteensä voi ilmaista myös asiallisesti.
Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Ja vaikka kaikkiin en olisi vastannut, niin kaikki on kyllä luettu
Kiitos kommentista!

Minulle voi laittaa myös sähköpostia osoitteeseen lauran.arkielamaa @ gmail.com (poista välit)