perjantai 19. elokuuta 2016

Koulu- ja tarha-arki

Heissan vain!
Täällä on nyt lapsilla alkanut päiväkotiarki ja meillä aikuisilla on myös ensimmäinen kouluviikko saatu päätökseen ja viikonlopun vietto alkoi. Vanhempi lapsi nakattiin mummolaan yökylään, kuten oikeastaan joka perjantai, heh. Mitään suunnitelmia ei vielä ole tehty, ehkä otetaan vaan rennosti yhdessä.

Ajattelin avata sanaisen arkkuni ja tarinoida, miten on lähtenyt uusi elämänvaihe sujumaan. Oon kuitenkin ollut päälle neljä vuotta kotiäitinä, poislukien vanhemman lapsen pientä päiväkotiuraa. Kuopus varsinkin oli mun suuritarpeinen sylivauva, joten vähän harmittaa, kun jo 2-vuotiaana "joutuu" hänet päivähoitoon laittamaan. Arki rullaa kuitenkin oikein kivasti ja lapset nauttivat päiväkodissa olosta. Suurin syy siihen on se, että lapset ovat päässeet aivan mahtavaan tarhaan, joka on vieläpä lähellä ja sopii hienosti meidän periaatteiden kanssa yhteen.
Ei oo pienet sateet haitanneet...

Muutaman päivän tutustuminen yhdessä riitti, ja sen jälkeen vielä oli pari lyhyttä päivää ilman meitä ja päiväunille jäämistä. Päikkärit olivat se asia, mitä vähän  murehdinkin etukäteen, koska kumpikaan lapsi ei enää mielellään nuku päiviksiä muualla, kuin autossa jos sielläkään.
Meillä kotona toki on ollut vapaampi rytmi, kun muilla kuin isillä ei ole ollut pakollista aikaista herätystä joka aamu. Nyt me herätään joka aamu kuudelta tai puoli seitsemältä, koska tykkään tehdä kaikki aamutoimet rauhassa ja keritään käydä vaikka yhdessä aamulla suihkussa. Lapset tottuivat aika nopeasti rytmiin, illat ehkä venyvät vielä hiukan liian myöhälle, mutta varmaan nukkumaanmenokin aikaistuu pikkuhiljaa, kun aamuisin herätään hyvissä ajoin.
Aikaiset aamut ja päiväkodin vilske kuitenkin väsyttävät molempia lapsia niin, että päiväunille nukahtaminen ei tuota ongelmia kummallekaan ipanalle.
Nuorempikin lähes aina nukahtaa vielä rinnalle kotona, ja nukkuu vieressä, mutta jos en ole paikalla, pärjää hyvin hoitaja kaverina.

Mullakin oli aika pehmeä lasku kouluelämään, kun tää eka viikko ei ole ollut mitään totista puurtamista, vaan aika pitkälle tutustumista kouluun ja luokkalaisiin.  Ja onhan mulla vielä joitakin kuukausia Joonas samassa koulussa onneksi. Tietää kysyä luokat ja opettajat etukäteen, hehee.

Ekana koulupäivänä, jaksoin jopa tälläytyä!

No joo, ei enempää asioita tällä kertaa, hyvät viikonloput kaikille!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kesä 2016

No hellurei!


Nyt kävi niin, että blogi aukesi piiitkästä aikaa, ja editori kävi ja rankasti piilotti kaikki tekstit lasten syntymien jälkeen. Oon melko tarkka nykyään lasten yksityisyydestä, mutta koitan vaikka palautella tekstejä vähän muokattuna pikkuhiljaa, jos nyt innostun pitämään taas blogia. Nauratti ihan laittaa otsikkoon tuo 2016, kun ei sitä tiedä, kuinka monta vuotta menee ensi postaukseen, eeheheh... 



Joten, mitäs meidän kuulumisista voisi tiivistetysti kirjoittaa? Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet ja ravistelleet meidän elämää, ja asunkin nykyään lasten kanssa itsekseni. Joonas on kuvioissa kyllä mukana, tämä vaan oli tarpeellinen "erätauko" kaikille, kun tilanne oli hankala.  Voisin muuten vaikka tästä asunnosta laittaa kuvia, tää on aivan ihana. Huomenna olisi muutenkin tarkoitus pestä ja puunata koko kämppä, kunhan ajan lapset iskän kanssa tekemään jotain kivaa yhdessä, heh.

Ollaan silti eri asunnoista riippuatta vietetty kaikki kesää yhdessä, mm. mökkeilemällä, veneilemällä ja ihan uiden sekä leikkipuistoja kiertäen. Tänään me oltiin vähän marjastamassa, saaliiksi löytyi vadelmia, metsämansikoita ja mustikoita. Ja mun ihana äitimuori leipoi juuri muutama päivä sitten kerätyistä marjoista  mustikkapiirakkaa, arvatkaa vaan kuka sitä on popsinut napa paukkuen...
Vielä olisi tälle kesälle  suunnitteilla käydä jossain huvipuiston tapaisessa tai ehkäpä Tuurissa isossa muumipuistossa ja tivolissa. 








Ja arvatkaa vaan, kenen elämäm_kova_koulu päättyy? Mustahan tulee pian ihka oikea opiskelija, pääsin nimittäin lähihoitajapuolelle, jee! Askeleen lähempänä siis kätilöä, joka olisi nyt se ykköstoive tulevaisuudelle.

Nauttikaahan kesästä!