tiistai 3. heinäkuuta 2012

Loppuraskaus


Moni on kysellyt, jatkanko bloggausta vauvan syntymän jälkeen. Todennäköisesti jatkan, koska bloggailu on sen verran rakas harrastus. Koitan ainakin kertoa kuulumisia säännöllisesti. Ja päivittelen kyllä blogia, kun lapsi syntyy.

Mulla on vissiin ruvennut lapsivettä valumaan. Eilen illalla alushousut olivat kastuneet läpi. Limatulppa tais tulla kans mukana, hyi. :-D Soitin illalla sairaalaan, ja käskivät tarkkailla, tuleeko lisää yön aikana. Aamulla tarkastin tilanteen, ja siteeseen oli valunut vähän vaaleaa nestettä, ja nyt aamulla tuli aika reilusti lisää. Käymme Joonaksen kanssa tänään sairaalassa, ja siellä sitten katsotaan tilanne tarkemmin. Saattaa tää olla vaan valkovuotoa, vaikka olisi kiva, jos se olisi lapsivettä. Mulla on ollut taas aika kovia supistuksia, mutta kuitenkin sellaisia, että pärjään kauratyynyn ja Panadolin voimin.
Joonas on onneksi ollut koko ajan mun tukena, lämmittänyt kaurapussia ja hieronut selkää. Joonaksen tuki on niin korvaamatonta. Ihanaa, että mulla on rakastavia ihmisiä ympärillä. Tiedän myös koko perheeni ja tätini perheen tukevan mua. Kaikki saamani apu ja läheisten välittäminen on ollut tärkeää. Saan paljon voimia heiltä.

Tätä alemmas ei kannata rullata, jos et jaksa kuunnella valitusta tai meinaat itse tulla valittamaan. Kiitos.



Joonas ei saisi asua meillä enää lapsen syntymän jälkeen. Meidän pitäisi mennä ensikotiin, jotta saisin olla Joonaksen kanssa.  Mulla on ihana perhe, poikaystävä, ystävät, lemmikit, saan olla terve ja kohta meille syntyy lapsi. Mikä voisi olla vielä paremmin?

Paitsi taas tää ensikoti juttu on alkanut.  Huoh, en tiedä enää mitä pitäisi tehdä. Voisin aivan hyvin muuttaa Joonaksen ja lapsen kanssa omaan asuntoon, mutta en saa sossulta lupaa siihen. Tai sitten Joonas voisi asua täällä. Kaikesta pitää vääntää jumalattomat ongelmat, ja kun yritän tehdä kompromissia, mulle ei anneta vaihtoehtoja. Vedetään taas vanhat pelikortit pöytään. Ei meidän arjesta tuu mitään, kun meihin ei luoteta. Kaikki on jatkuvaa kyttäystä siksi, koska mut on sijoitettu. Ei luoteta siihen, että mä ja Joonas hoidetaan lapsi kahdestaan.

Eivätkö uhkailut olleet tarpeeksi? Aluksi yritettiin pakottaa aborttiin, sen jälkeen uhkattiin vauvan huostaanotolla "Heti kun vauva vetää ensimmäisen hengenvetonsa". Uhkailua ensikodilla. Kokouksia, kokouksia, kokouksia. Stressiä. Mä en oo saanut nauttia raskausajasta ollenkaan, kun jatkuvasti on ollut jotain paskaa. Tahdon elää normaalia arkea niin kuin normaalit perheet, vaikka oon nuori.  Meidän elämään sekaannutaan aivan liikaa. Ulkopuoliset määrittelee jopa mun ja Joonaksen suhteen. Mä tiedän itse, mikä on mulle ja mun lapselle parasta, ei kukaan ulkopuolinen. Oon mäkin äiti, ja mun päätäntävaltaa loukataan. Osaan huolehtia omista asioista ja oon vastuullinen, ja silti muhun ei luoteta.
Saa taas nähdä mitä paskaa mulle sataa niskaan tän postauksen jälkeen. Pakko vaan avautua, en jaksa tämmöstä meininkiä.