perjantai 22. kesäkuuta 2012

Synnytystapa-arviointi

Pahoittelen pientä postaustaukoa, on vain ollut paljon muuta menoa, joten en ole kerinnyt kirjoittamaan.

Maanantaina kävimme Joonaksen kanssa synnytystapa-arviossa, ja kaikki vaikutti olevan kunnossa pienokaisella.
Lääkäri kyseli aluksi vointiani, ja tiedänkö sisarusteni painoja. En tiennyt kuin yhden biologisen veljeni syntymäpainon.
Sen jälkeen sain mennä sänkyyn makaamaan, ja lääkäri teki sisätutkimuksen.
Lantioni pitäisi olla sopivan tilava vauvan synnyttämiseen, mikä on vauvan ja minun kannalta hyvä asia. Kohdunsuu on vielä sulkeutunut ja kanavaa on pari senttiä.
Ultrassa kaikki näytti hyvältä. Vauvan painoksi arvioitiin 2,7kg. Vauva on kuulemma siro.
Vauva piilotteli napanuoraa, josta piti katsoa, saako vauva hyvin happea. Olin aluksi selälläni, kummallakin kyljelläni ja sitten uudelleen selälläni, kunnes lääkäri sai katsottua napanuoraa.  Kysyimme taas sukupuolta, ja eipä siellä ainakaan kiveksiä näkynyt. Toinen tyttölupaus siis tuli, mutta synnytyksessä sen viimeistään näkee. Sisätutkimuksen ja ultran jälkeen keskustelimme lääkärin kanssa ehkäisystä synnytyksen jälkeen. Sain jo reseptin Nexplanon-ehkäisykapseliin, jonka teho on kolme vuotta. Nyt ei pitäisi olla hätää raskaaksi tulemisesta. Saan kapselin sairaalassa osastolla synnytyksen jälkeen.
 Sain vielä toisen ajan nuoren ikäni takia juuri ennen laskettua aikaa. Perjantaina 6.7 olisi tarkoitus mennä vielä kerran lääkärin vastaanotolle. Laskettu aika on 8.7.

Tässä oli nyt tiivistettynä lääkärikäynti. Neuvola on sitten ensi viikolla, ja sitten tulee taas lisää kuulumisia. Laitan mahakuvat hieman viiveellä, koska mulla on oma kone huollossa. 

Ja jos lapsi syntyy etukäteen, päivittelen kyllä kännykällä tai laitan jonkun muun kirjoittamaan. Ei siis tarvitse huolehtia, jos en kirjoittele. ;-) 

16 kommenttia:

  1. Paljon onnea tulevaan synnytykseen!
    Toivottavasti kaikki menee hyvin:)!

    VastaaPoista
  2. ite oon kahen vaiheilla että otanko minipillerit vai sen kapselin. Ollaan puhuttu että toinen myös hommataan, eikä ikäeron tarvis olla kauheen suuri, mutta hyvä olis että ei nyt kumminkaan heti ekan vuoden aikana olis taas maha pystyssä. :D

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä oot tosi rohkee kun aijot pitää lapsen. Oothan sä aika nuori, mutta uskon kyllä että tuutte yhdessä joonaksen kanssa selviämään. Paljon tsemppiä sulle, oot ihana!

    VastaaPoista
  4. oo, ootpa rauhallisen ja luottavaisen oloinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eri asia on kirjottaa siitä ja saada siitä kuva että on tosi tyyni mutta oikeasti voi olla eri :DD

      Poista
  5. minä olin ihan että "nyt se on jo lähteny synnyttämään! :O " kun oli taukoa. vitsi kun jännitän ihan millon meet!! <3

    VastaaPoista
  6. Onnee sulle kun ei oo synnytykseen enää aikaa paljon! Meinaatko kirjotella vielä sen jälkeen kun vauva on syntynyt?olisi kiva kuulla miten teillä on lähtenyt menemään!:)mutta aika taitaa silloin olla aika vähissä:D

    VastaaPoista
  7. Mäkin jännitän että millon lähet sinne synnyttämään, nyt ollaan kuitenkin jo ihan lähellä h-hetkeä! Toivottavasti laitat sitten synnytyskertomusta tänne kun jaksat, ja muutenkin päivittelet

    VastaaPoista
  8. Suosittelisin kapselin sijaan kierukkaa. Sen teho on sama, 3vuotta, kuin kapselillakin. Asennus on nopeampi ja helpompi kuin kapselilla, samoin kuin poisottaminen. Kapselin asennuksen jälkeen käsi saattaa olla pari päivää niin kipeä, ettei vauvaakaan pysty nostamaan. Lisäksi kierukka vaikuttaa paikallisesti, mutta kapseli koko verenkiertoon, niin sivuoireet voi kapselin kanssa tuntua paljon selvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onko sulla ollut molemmat ehkäisykeinot!? Kapselin asennus kesti 5min siitä kun menin huoneeseen ja tulin ulos. Ihan hyvin nostelin 7 kiloista poikaani heti asennuksen jälkeen, ja jos Lauralle kapseli asennetaan heti synnytyksen jälkeen, vauva tuskin on kovinkaan painava. Noi sivuoireet on toki henkilökohtaisia, mutta mulle ei oo tullut kapselista mitään. Ei edes menkkoja. Kavereilla taas joille on laitettu kierukka, on vuotaneet 5kk putkeen jatkuvasti.. Mulla myös synnytys oli niin traumaattinen ja kauhea kokemus etten kyllä anna kenekään tunkea mitään laitetta oleilemaan mun haaroihin!

      Poista
  9. Apua, siihenhän on enää 2 viikkoo! :) Toosi paljo tsemppii, kaikki jännitetää täälä sun puolesta! Ois tosi kiva jos postailisit myös kun lapsi on syntyny, mutta tiedän että ei niin paljo kerkee enää, mutta pienokaisesta ois kiva saada kuva. :3

    VastaaPoista
  10. Oi oon lukenu tätä blogii jo pitkän aikaa ja ku vaihoit osotetta, ni olin kauhuissani et oot lopettanu blogin! (:
    Ootan jännityksellä siun synnytystä, mut tsemppii siulle ja joonakselle ja tulevalle vauvalle;)

    Mutta miun blogii pääset tutustuu tästä linkistä-> http://what-dosent-kill-you.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. paljon tsemppii ! :):)

    VastaaPoista
  12. Niin ihana blogi ! <3

    VastaaPoista
  13. Hei tosi paljon onnee sulle synnytykseen! Jaksamisia myös sulle ja Joonakselle synnytyksen jälkeen, toivottavasti kaikki menee hyvin ♥ !

    VastaaPoista
  14. :) onnea ja tsemppiä synnytykseen!

    VastaaPoista


En julkaise asiattomia, loukkaavia tai pahaa mieltä aiheuttavia kommentteja. Mielipiteensä voi ilmaista myös asiallisesti.
Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Ja vaikka kaikkiin en olisi vastannut, niin kaikki on kyllä luettu
Kiitos kommentista!

Minulle voi laittaa myös sähköpostia osoitteeseen lauran.arkielamaa @ gmail.com (poista välit)